Tervetuloa tutustumaan työhöni taiteen ja antiikin parissa!
Opiskelin lukion jälkeen Helsingissä, Tammelassa ja Turussa yhteensä 3,5 vuoden ajan rakennuspiirustusta, puutyötä ja koristemaalausta sekä hankin työkokemusta mm. puuseppänä. Sain oppia taiteen kehystämisen hienoudet ja salat sekä kultauksen taidot työskennellessäni n.15 vuoden ajan yhdessä Helsingin perinteikkäimmistä alan liikkeistä, Oy A.V.Silvennoinen Ab:ssa. Lisäksi olen osallistunut useille taidehistorian kursseille.
Kolmen vuoden ajan opiskelin maailman taiteen sydämessä, Firenzessä, ja erikoistuin puuesineiden ja kultausten konservointiin. Suomen Kulttuurirahaston ja Wihurin säätiön apurahojen avulla olen saanut hienon mahdollisuuden matkustaa ja opiskella alaani Italiassa ja Venäjällä. Tutkin mm. Pietarissa ja Moskovassa ikonikehyksiä ja ikonostaaseja.
Kokemusta alalta on kertynyt yli kaksikymmentä vuotta. Puhdistan öljyvärimaalauksia, jotka pöly ja noki ovat tummentaneet. Ongelmatapaukset ja paperityöt välitän alan spesialisteille. Konsultoin myös mielelläni sekä uuden että vanhan taiteen kehystämistä! Varastostani löytyy lisäksi erityylisiä antiikkikehyksiä, sekä peilejä, joita myyn kiinnostuneille. Vuosien varrella olen keräillyt vanhoja peilejä ja pieniä sisustustauluja, joita myyn kiinnostuneille.
Olen opettanut kultausta Kouvolan muotoiluinstituutissa sekä Forssan ammatti-instituutin Tammelan käsi-ja taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1997 ja 2002. Mahdollisuuksien mukaan järjestän kiinnostuneille kursseja kultauksen alkeista.
Kesällä 2004 sain valmiiksi erilaisen projektin. Kultasin 24 karaatin lehtikullalla Arcada-oppilaitoksessa Helsingin Arabianrannassa sijaitsevan muotoilija Tanja Sipilän betoniveistoksen "Gränser". Kokemus oli ainutlaatuinen!
Olkaa hyvät ja ottakaa yhteyttä halutessanne lisätietoja!
Benvenuti!
Suvi von Essen
+ Työstäni julkaistut lehtiartikkelit ja haastattelut:
Glorian Antiikki 4/2011, Antiikki, Keräily ja Taide 4/2005, Taitaja 1/2005, Glorian Antiikki (Potpourri) 1/2004, Avotakka 1/2002, Kamppi-Eira, Töölöläinen, TalousSanomat 30.9.2003,... |